Sinkki lisää vastustuskykyä

Nenän tukkoisuus, kuumeinen olo, yskä, äänen käheys, kurkkukipu, paineen tunne poskionteloissa, lihassäryt ja muut epämiellyttävät oireet ovat tuttuja kaikille. Useimmat ihmiset toivovat helpotusta ja ennaltaehkäisyä tukaliin tuntemuksiin. Flunssa on ihmisen yleisin akuutti sairaus ja aikuiset sairastavat flunssan keskimäärin 1-5 kertaa vuodessa, lapset 5-10 kertaa vuodessa.

Sinkki helpottaa ja lievittää flunssaista oloa. Se nopeuttaa myös flunssan paranemista. Tämä on havaittu monissa tutkimuksissa (2011, Cochrane-katsaus), mutta silti tutkittavaa sinkin vaikutusten osalta vielä riittää; mitkä erilaisista sinkkiyhdisteistä sopivat parhaiten flunssan hoitoon, mikä on juuri oikea kerta-annos ja kuinka usein sinkkiä tulisi nauttia? Jokaisella sinkkivalmisteella on omat ohjeensa.

Mihin sinkkiä tarvitaan?

Sinkki on alkuaine, metalli ja hivenaine, jolla on tärkeä tehtävä ihmisen elimistön toiminnassa. Se on välttämätön kasveille, eläimille ja ihmisille. Sinkki vaikuttaa hiilihydraattien, rasvojen ja nukleiinihappojen aineenvaihduntaan ja on osallisena yli 200 entsyymin toiminnassa.

Sinkkiä tarvitaan esimerkiksi A-vitamiinin, insuliinin, hormonien sekä valkuaisaineiden tuotannossa. Iho tarvitsee sinkkiä voidakseen hyvin. Aivot tarvitsevat sinkkiä kehittyäkseen normaalisti. Sinkki edistää myös haavojen paranemista, ehkäisee allergioita ja sillä on tärkeä merkitys elimistön immuunijärjestelmän ja vastustuskyvyn ylläpidossa.

Normaalia ruokavaliota noudattavilla ihmisillä sinkin puutosta esiintyy harvoin Suomen olosuhteissa. Puutosta voi kuitenkin esiintyä esimerkiksi yksinomaan kasvisruokavaliota noudattavilla ja laihduttajilla. Myös huonosta ruokahalusta kärsivillä ikäihmisillä tai lapsilla voi esiintyä sinkin puutosta.

Muita syitä ovat esimerkiksi imeytymishäiriöt tai runsas sinkin eritys mm. hikoilun, alkoholin käytön tai lääkityksen yhteydessä. Rauta, kalkki, magnesium ja kasvisten fytaatit vähentävät sinkin imeytymistä elimistössä. Fytaatit ovat vilja- ja palkokasveilla esiintyvä fosfaatin varastomuoto, jotka muuttavat mm. sinkin imeytymättömään muotoon.

Sinkin vajaus voi ilmetä mm. akneihona, hiusten lähtönä ja hauraina kynsinä, infektio- ja sairastelualttiutena, allergiataipumuksena,  makuaistin häiriöinä, jne.

naudanliha_juusto

Mistä sinkkiä saa ja mikä on sen päivittäinen tarve?

Sinkkiä saadaan pääasiassa (noin 70%) eläinkunnan tuotteista, erityisesti naudanlihasta ja kasvikunnan tuotteista täysjyväviljasta. Lihan, maksan, munien ja kalan sinkki imeytyy helpommin, kun taas viljassa sinkki on huonommin imeytyvässä muodossa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erikoistutkijan Heli Kuusipalon (2016) mukaan sinkin yleinen saantisuositus on miehille 9 mg ja naisille 7 mg/vrk. Raskaana olevien naisten saantisuositus on 11 mg/vrk.

Myös kasvisruokavaliota noudattaville, raskasta fyysistä työtä tekeville tai huippu-urheilijoille sinkkilisä voi olla tarpeen. Vegaaniruokavaliossa sinkin saantisuositus on 25–30 % suurempi.

Valtion ravitsemusneuvottelukunta suosittaa turvallisen päiväsaannin ylärajaksi 25 milligrammaa. Sinkin liiallinen saanti vaikuttaa muihin kivennäisaineisiin ja tekijöihin elimistössä. Yliannostus voi ilmetä vatsakipuina ja -kramppeina, pahoinvointina ja ripulina. Oireita voi aiheuttaa yli 100 mg päiväannos.

Mikä annos aiheuttaa yliannostuksen oireita on yksilöllistä ja riippuu siitä, mitkä ovat ihmisen omat sinkkivarastot elimistössä. Normaalipainoisella aikuisella on elimistössään noin 2 – 4 g sinkkiä. Siitä noin 60 % on lihaksistossa, luustossa n. 20 – 30%, ihossa ja hiuksissa noin 8 %, maksassa noin 4 – 6% ja loput haimassa, suolistossa, keskushermostossa, munuaisissa ja veressä.

Sinkki flunssan hoidossa

Erikoistutkija Heli Kuusipalon mukaan sinkki helpottaa oireita ja lyhentää flunssan kestoa jopa useilla päivillä. Tämä on mahdollista, jos sinkin käyttö aloitetaan heti (24 tunnin sisällä) oireiden ilmaannuttua.

Erityisesti sinkkiasetaattia sisältävien imeskelytablettien, nestemäisten valmisteiden ja suihkeiden on havaittu olevan tehokkaita. Sinkki vaikuttaa parhaiten suun limakalvojen kautta. Annoksen tulee olla riittävän suuri: 80 – 90 mg vuorokaudessa noin 1-2 viikon kestoisena kuurina.

Pitkäaikaista, viikkojen tai kuukausien käyttöä tai jatkuvaa ”varmuuden vuoksi” käyttöä ei suositella, koska saantisuosituksen ylittäminen voi haitata mm. kuparin imeytymistä elimistössä.

Lähteet:

Erikoistutkija Heli Kuusipalo (THL): Sinkki auttaa flunssaoireisiin, mutta liioittelu voi johtaa vatsavaivoihin. Yle Uutiset 2016.

BBC News. Health: Zinc can be an ’effective treatment’ for common colds

Lue myös:

Pidä huolta vastustuskyvystäsi – 5 tärkeää tekijää!

LR LIFETAKT Seasonal Support –tuotteet tukevat vastustuskykyäsi!

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.